Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutöitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkutöitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tilkkupeite

Jotain olen käsilläni sentään tehnyt, vaikka tässä blogissani olenkin viettänyt hiljaiseloa.
Kesän lopussa valmistui tilkkutorkkupeite tyttärelle.


Toiveena oli harmaata ja limeä. Kuvassa limenvihreä ei tule esiin ollenkaan niin kauniina värinä kuin se luonnossa on. Valkoiset tilkut ovat vanhaa lakanaa, sellaista vähän tukusampaa. Suurimman osan harmaista tilkuista värjäsin harmaan eri sävyisiksi. Mustat ovat jotain vanhoja kaitaleita. Limen kanssa oli ongelmaa. Lähdin kesäkirppikseltä varta vasten sitä etsimään ja löytyihän se, vanhoista paneeliverhoista tein kaupat erään nuorenparin kanssa. Ryhdyin työhön viikon alussa ja lopussa työ oli jo valmis, mutta ommella sain!!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tilkkupeite valmistui

Tilkkupeite valmistui kuin valmistuikin määräaikaan mennessä!
Mittaa peitteelle tuli reilut kaksi metriä ja leveyttä noin puoli metriä.
 Tikkauskuvion valinta tuotti hieman päänvaivaa. Lopulta päädyin diagonaalikuvioon. Koska aikaa oli käytössä vain rajallisesti, piti tikkauksen valmistua joutuisasti ompelukoneella.
Koirakangasta lukuunottamatta kaikki muut kankaat ovat käytettyjä vanhoja kankaita. Reunat syntyivät  vanhasta superoolipatjan päällisestä, ruskea-valkoraidallisesta.

Olen aikaisemminkin tehnyt peitteen samalla blokilla, mutta nyt ompelin blokit useista erikuvioisista kankaista. Lopputulos ei ehkä ole kovin homogeeninen, mutta väliäkös sillä!
Nova hyväksyi sen heti pienen nuuhkailun jälkeen ja emännällekin se kelpasi.

Blokki vielä kerran:
 Ensin yhdeksän ruutua yhteen ja leikkaus neljään osaan.
Ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla olevat palat vaihtavat paikkaa.
Palat ommellaan takaisin yhteen uuteen järjestykseen ja blokki on valmis.
Peitteeseen meni 16 blokkia.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tlkkupeite sohvan suojaksi

Tyttären koira on tykästynyt nukkumaan sohvan nurkassa ja suojana ollut vanha tilkkupeite on jo ihan hitunana, joten piti ryhtyä työstämään uutta.
Edellisestä tilkkutyöstäni on kulunut aikaa jo vuoden päivät. Inspiraatio iski niin nopeasti, että työn valmistamiseen jäi aikaa vain vajaa viikko.  Siis ei paljonkaan, kun päätin saada peiton mukaani jo tulevana lauantaina!
Päädyin mahdollisimman helppoon malliin. Kaikki palat ovat 10x10 cm. Palat ommellaan 9 kappaletta yhteen: 3 riviä ja 3 kerrosta. Näin syntynyt 9 tilkun neliö puolitetaan keskeltä pituus suuntaan ja poikki suuntaan. Hieman vaihdellaan paikkoja ja ommellaan takaisin yhteen uuteen järjestykseen.
Jotain tällaista pitäisi syntyä. Tässä blokit ovat kuka mitenkin päin, mutta eiköhän ne lopullisessa työssä ole kaikki oikein päin. 
 "Sohvahirmu" raivarin jälkeen. Nova on cairn-terrieri ja rotunsa mukaisesti saa välillä terrierikohtauksia!