Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alakoulun käsitöitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alakoulun käsitöitä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ekaluokkalaiset ovat ahkeroineet

Kevät jatkaa tuloaan, vaikka se ei sään suhteen just tällä hetkellä siltä näytä.
Ekaluokkalaiset ovat ahertaneet käsitöidensä parissa koko pitkän lukuvuoden.

Syksy aloiettiin siileillä. Syvimmän talven siilit makasivat horroksessaan opettajan kaapissa, kunnes ne herätettiin henkiin jokunen viikko sitten. Siilityöt saivat arvoisensa kehykset.


Koulussamme kerätään talteen kaikki "silkkipaperisälä", joka on muista töistä tähteeksi jäänyttä, epämääräistä silkkipaperisilppua.

Sälää sitten riittää näin lukuvuoden lopulla.
Lumiukot saivat taustakseen sinisävyisen yöaivaan.

Tähän työhön ei kylläkään pelkkä jäte riittänyt, vaan  lisäksi tarvittiin ihan ehtaakin materiaalia.


Pitkäaikainen ja kärsivällisyyttä vaatinut työ oli matonkuteista virkattu kori.
Nyt kun kaikki korit vihdoin oli saatu valmiiksi, kävi ope yllättämässä ja täytti korit karkeilla!


Kyllä meille tänään kevätaurinko paistoi, ja joka oppilas makean maistoi!



Ekologista ajattelua, sitä ekaluokan ope harrastaa. Kaikki jäte hyödynnetään.
Saimme lahjoituksena puutikkuja ja tyhjät maitopurkit pelastimme koulun ruokalasta.
Jokainen teki oman kynäpurkin.


Tuli kahta mallia.


Tässä ovat "työn sankarit",


luokallinen ruskeita ja näppäräsormisia, pieniä hiirulaisia!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pirtanauhaa

 Koulussa lapset ryhtyvät opettelemaan pirtanauhan kudontaa.
Minäkin olen joskus omina alakoulun vuosinani taitoa kokeillut, mutta en sitten sen koomin.
Piti opetella minunkin...
 Minulla ei ollut mitään käsitystä millainen kuvio syntyisi, joten laitoin vain puuvillalankaa loimiksi ja ryhdyin toimeen. Ei se ihan niin helppoa ollutkaan, vaatii vielä harjoitusta.

Toisen pään kiinnitin hakaneulalla vyöhön vatsan kohdalle ja toisen pään sidoin kirjahyllyn päätyyn.
Siinä sitten istuin ja opettelin.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ekaluokkalaisten räsykorit ovat valmistumassa

Ekaluokkalaiset ovat värkänneet koreja matonkuteista jo usean viikon ajan. Aloittaessamme urakkaa, ei edes opettaja tiennyt mitä sormivirkatuista matonkuteista mahtaa syntyä. Korit keksimme tehdä vasta matkan varrella.
Virkatusta silmukkaketjusta taiteiltiin ensin korin pohja, ihan vain "kursittiin kokoon".
Seuraavaksi nousivat korin seinät. Tyylejä oli monta erilaista,
 reilulla ja vahvalla otteella toteutettuja,
ehdottomalla tarkkuudella valmistettuja, sekä kaikkea siltä väliltä.
 Yhtäkaikki, kaikki korit valmistuvat hartaudella ja periksiantamattomuudella.
Osa koreista on ehtinyt saada kupeisiinsa ihanan tyttömäiset paljetit.
Toiset korit taasen ovat tyylikkäitä miehisessä eleettömyydessään.

Koriurakka on siis loppusuoralla.
Mitähän niissä voisi säilyttää?

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sormivirkattu kori matonkuteesta


Tyvestä se on puuhun noustava.

Ekaluokkalaiset ovat virkanneet matonkuteista sormivirkkauksella metreittäin ketjusilmukoita. Vaan mitäpä niistä metrimääristä saisi aikaan, mihin niitä voisi hyödyntää?

Ryhdyin kieputtamaan ja kursimaan kokoon korin pohjaa, kuin olisin tehnyt pikkulinnulle pesää. Ei mitään kovin huoliteltua, kunhan vain parsinneulalla pistelin menemään.


Kun pohja oli mielestäni sopivan kokoinen, ryhdyin nostamaan reunoja.
Suuren suurta koria siitä ei syntynyt. Käänsin karmeasti kursitun puolen sisälle ja kappas korista tulikin oikein sievä pieni kori lankakerille. Kyllä se varmaan onnistuu lapsukaisiltakin. Pääsiäisenä siihen voisi laitaa vaikkapa osan suklaamunista.